Voi että tuosta pahvilaatikosta on riittänyt iloa näinä päivinä, ainakin minulle. Illalla käperryn laatikkoon nukkumaan (tai kuten äippä sanoisi, että ahtaudun sinne nukkumaan, pyh). Tähän tapaan:

Se on oikein mukava paikka nukkua yöt, oma pehmeämpi peti jää tällä hetkellä kakkoseksi. Wallua tuo laatikkoa ei jostain kumman syystä kiinnosta yhtään. Johtuukohan sitten ehkä siitä, että se ei mahdu sinne? No oli syy mikä tahansa, se vaan näyttää hapanta naamaa sille laatikolle ja mun laatikkoleikeille:

Wallu on muutenkin ollut ihan känkkäränkkä -tuulella. Eilen illalla se tuli tosi ihanasta pesemään mun päätä ja pyllyä ja vähän joka paikkaa ja nuoli oikein perusteellisesti. Mutta sitten se yhtäkkiä otti vauhtia ja syöksyi mun kurkkuun kiinni ja alkoi purra mua selkään. Mä ärisin sille ja käskin lopettaa, mutta se vaan jatkoi.

Ja sitten äippä piti meille eilen turkinhoitohetken. Ai että miten ihanaa kun kolmella eri harjalla harjattiin. Minä vaan kehräsin ja hurisin ja pyörein ympyrää. Välillä istuuduin alas ja annoin äipän harjata niin paljon kuin vaan haluaa. Sitten se vähän harjasi Walluakin, mutta Wallu vaan kiukutteli ja sitten se jopa puraisi äippää käteen. Hui! :o Minä en voisi ikikuunapäivänä purra äippää, en ikinä! Mutta Wallu onkin tollanen ihmeellinen, että se helposti suuttuu ja puree. Pyh, miehet...
Harjauksen jälkeen se näytti taas hapanta naamaa, luuli olevansa varmaan joku kovakin kolli.