Eilen äippä lähti pitkästä aikaa mun kanssa iltalenkille. Kivaa, kun se kerrankin oli kotona perjantai-illan ja jaksoi vielä lähteä mun kanssa reviirin tarkastuskierrokselle. :) Voi että mä nuuskein ja haistelin kaikki vakiopaikat läpi ja haistelin naapureiden kissojen viimeisimmät viestit ja merkkasin tietenkin oman reviirini.

Käytiin äipän kanssa tuolla pellolla ja läheisessä maastossa lenkkeilemässä ja voi jestas että toi äippä on ihan mahdoton, sitä sai hävetä silmät päästään. Kello oli jo aika paljon kun me lenkille lähdettiin ja äippä valitti että se ei nähnyt yhtään eteensä (mulla ei tietenkään ollut mitään ongelmia näkemisen kanssa). Heti ekaksi kun me tuonne maastoon mentiin, se käveli sokkona puuta päin ja koko ajan kompuroi risuissa ja käveli puun oksia päin. Pari kertaa se käveli muakin päin ja potkaisi mua vahingossa. Ei hyvää päivää! Mun oli pakko kävellä ripeästi sen edellä ja johdattaa se sieltä pois, en viittinyt mennä syvemmälle tuonne pikkumetsään, koska muuten äippä olis kuitenkin sotkeutunut narun kanssa johonkin puskaan, kun ei kerran mitään eteensä nähnyt.

Jos olisi lumi maassa, äippäkin näkisi paljon paremmin eteensä, eikä sitä tarvitsisi tuolla tavalla hävetä. Sitten kun kotiin päin käveltiin, päätiin laittaa laiskimus-äippään vähän vauhtia ja lähdin täysillä ravaamaan peltotietä pitkin! :D Äipällä oli kyllä hommaa että pysyi mun perässäni ja jos se erehtyi menemään ohi, mun piti äkkiä kiilata sen jalkojen eteen ja heittäytyä maahan kierimään, niin että se meinasi pari kertaa kaatua oikein kunnolla, hih. :D