Se olisi lokaakuu nyt. Kamalan synkkää ja sateista ollut koko päivän. Ei edes valjaslenkille viitsi lähteä, kuka sinne nyt sateella haluaisi. Ulkotarhassakaan en oikein ole tänään viihtynyt kun Kisukaan ei halunnut tulla seuraksi (hienot valkoiset tassut kuulemma tahreentuu, pyh, naiset). Lopulta sain kuitenkin houkuteltua äipän seurakseni ulos ja tokihan se Kisukin sitten myöhemmin tuli oven taakse ulospääsyä vonkumaan, kun kerran äippäkin siellä oli.
Muutaman kuvankin tuo mamma meistä nappasi, vaikka se kuulemma oli vaikea tehtävä ilman salamaa ottaa kuvaa synkässä syyssäässä edestakaisin liikkuvasta kaksikosta. Mutta koskas me sitä mistään liian helpolla päästettäisiin. ;)

Olin muuten todella valppaana taas kiertämässä tarhan hyllyjä, sillä aivan varmasti tuolla puskissa hiippaili joku toinen kissa, se ei vaan uskaltanut tulla näkyviin, niin pelottavasti minä sinne päin murisin ja kuljin edestakaisin tarhassa uhkuen ja puhkuen.


Kisu keskittyi vain äipän kanssa keppileikkeihin, eikä ollut ollenkaan tietoinen meitä uhkaavasta suuresta vaarasta. Mutta onneksi sain peloteltua verenhimoisen kissanretaleen pois pihastani, ettei hölmölle suojatilleni käynyt kuinkaan, eihän meidän valkotassu osaisi vastaan pistää millekään vieraalle kissalle.

Mutta nyt täytyy taas painella ulkotarhaan reviirinvahtiin. Ties vaikka sama kissa yrittäisi tulla uudestaan pihalleni.