Ihan ekaksi täytyy kehaista, että mie olen laihtunut tässä kuukauden aikana 400g! Vaaka näytti eilen 5,6 kiloa. Johan miun paino onkin tuossa kuuden kilon tietämissä muutaman kuukauden jo liikkunut, eikä äippä ole saanut painoa millään pudotettua. Nytkään ei ole mitään muuta muutosta tapahtunut muuta kuin se että Pandan tultua tänne riehumaan, olen minäkin alkanut leikkimään ja riehumaan taas paljon enemmän!
Panda on saanut meidät vanhat laiskimukset liikkeelle ja siinä on vyötäröltä lähteänyt ihan itsestään ylimääräistä. :) Eli jos joku haluaa laihtua niin kantsii käskee ihmisten hankkii tollanen riehuva pikkukissa taloon, niin eiköhän sillä makkarat lähde. Zepalle nyt tooosi hyvä syy hankkia kans tollanen riiviö, jos siellä kerta Harmaan mahamakkaroiden kanssa myös taistellaan. ;)

Vilkkaat pikkukissatkin nukkuvat välillä, joten ihan koko ajan ei tarvitse olla leikkimässä.
1678794.jpg

Me leikitään Pandan kanssa paljon päivittäin, kun toi Wallu luuhaa niin paljon ulkona ettei me jakseta aina mennä mukaan. (Siksi siitä ei oikein mitään juttua tai kuvia tänne blogiinkaan ole, kun jätkä tosiaan viettää suurimman osan ajasta tarhassa reviirivahdissa). Eilenkin illalla meillä oli sellaiset leikit, että Panda sukelsi tuossa äskeisessä kuvassa näkyvän ison vihreän tyynyn tyynyliinan sisälle ja sitten se möngersi tuolla tyynyn sisällä ja minä täppäilin ulkopuolelta ja välillä Panda kävi täppäilemässä minua. Sitten vähän juostiin ympäriinsä ja taas mentiin tyynyasemiin täppäilemään.

Olen tässä muutenkin leikkinyt yksinäni taas paljon enemmän ja touhuillut kaikennäköistä, kun tuosta ipanasta on ilmeisesti tarttunut jotain energiaa meihin isoihin kissoihin. Tuossa eilen aiheutin äipälle melkein sydänkohtauksen, kun menin vaatekaapin päälle ja peläytin äipän sieltä. :D
1678799.jpg

Tuolla ei yleensä siis hengailla, minäkin olen siellä ihan muutaman kerran vaan käynyt, joten ei äippä osannut varautua ylhäältä tuleviin yllätyksiin. Äippä avasi tuon toisen oven ja minä syöksyin heti kurkkimaan tuolta ylhäältä sinne kaappiin ja äippä pelästyi mustaa liikkuvaa möttiä. :D

Vaatekaapin päältä menin sitten takaisin kirjahyllyn päälle, josta sinne kaapin päälle tulinkin. Toi kirjahyllyn päällinen on kuulemma tosi nounou paikka kissoille. Miksköhän...?
1678800.jpg

Joo taitaa äipän viinipullot olla vähän vaarassa, jos tuolla aletaan enemmänkin hengailemaan. Minä nyt olen ainoa joka siellä on ihan muutaman kerran käynyt - Wallua ei kiinnosta - mutta nyt toi Panda katseli alhaalla kun minä taiteilin tuolla hyllyn päällä siihen malliin että joskus tuo rääpälekin sinne varmasti yrittää ja sillon ainakin on äipän pullot vaarassa, eli taitaapi tuo joutua keksimään noille nyt uuden paikan. Minähän tietty hienona neitinä mitään alas pudottele, mutta tuosta hulivilistä ei kyllä tiedä mitä se saa aikaan...
1678802.jpg