No nyt on kyllä vihdoin ja viimein tämän tytön aika kirjoitella tänne, ihan liikaa nuo pojat vallanneet tätä paikkaa.

Täytyy kyllä sanoa, etten ihan ymmärrä äipän päähänpistoa tuoda tänne taloon tuollainen pieni rääpäle riehumaan ja rellestämään. Ei mahdu minun pieneen kauniiseen päähäni tämä ollenkaan. Eniten tuossa pikkuriiviössä ärsyttää sen töykeät ruokatavat. Siis ensinnäkin se suttaa ihan hirveästi kun se syö! Ei tällainen hieno neiti voi sellaista ymmärtää, kun itse putsaan ruokailun päätteeksi omani ja Wallun kupit putipuhtaaksi, mutta tää yks syö niin että ruokaa lentää pitkin poikin.

Ja sit toisekseen, sillä on tosi ärsyttävä tapa tulla mun (ja Wallun) kupille kun syödään. Eiks sen pieneen kaaliin mahdu, et mikä on sen ruokaa ja mikä mun! Okei, nyt mie ymmärrän miltä Wallusta on tuntunut, kun minäkin pienenä tyttönä aina änkesin sen kupille...

Ja sit se ei oikeen vielä ymmärrä, että hienon naisen päälle EI hypitä ja huidota niillä surkean pienillä tassuilla naamaan. Joka kerta kun se erehtyy niin tekemään, niin täältä kyllä pesee nyrkistä naamaan liki kuuden kilon massavoimalla. Nih.

Tänään tuo Panda onnistui samassa kuin minäkin, eli kumoamaan koko lelukopan sisällön lattialle. Tässä me Wallun kanssa tutkitaan Pandan jälkiä ja ihmetellään et mites tää koppa nyt näin tässä. Niin ja kuten varmaan näkyy, on tuolla lelukopassa muutakin rojua kuin vaan leluja.

Että koulutettavaa tuossa kyllä vielä riittää tämän talon tavoille. Mutta täytyy sanoa, että on tuon tulossa hyvätkin puolensa. Miun ei nimittäin enää tarvitse kestää Wallun painihaluja vasten tahtoani, vaan nyt nuo pojat saavat painia keskenään ja minä keskittyä muihin asioihin. Wallu saa purkaa energiaansa painimalla tuon rääpäleen kanssa, vaikkei siitä sille vielä oikeen kunnon vastusta olekaan. Kyllä minäkin olen Pandan kanssa vähän paininut ja leikkinyt ja edelleen leikin Wallun kanssa, mutta vaan silloin kun itse haluan. Enää ei Wallu tule väkisin haastamaan painiin, silloin kun minua ei kiinnosta vaan sitten se painii Pandan kanssa.

Mutta nyt seuraa paras kohta, jota kaikki ovat varmasti odottaneet. Eli kuvia. Minusta!

Tää ei nyt kyllä mikään kovin imarteleva kuva minusta ole. Äippä nauroi mun asentoa ja sanoi että se saa mut näyttämään ihan järkyttävän kokoiselta ponttoonilta. Myönnetään. Ei mikään edustavin asento mun kropalle, mut tarvi silti tulla siihen naaman eteen nauraan!

Hahahahah itelles vaan!

Saa tuo sentään vielä otettua vähän edustavampiakin kuvia musta, vaikka vähän jo aloin epäillä. Oon oikeesti ihan nätti, enkä mikään viirusilmäinen ruma läskiponttooni.

Vai enkö muka oo?!

Äippä yritti leikittää mua tolla narupallolla, mutta ei just tuolloin oikeen napannut.

"Ai että tolla pitäis leikkiä?"

"En kyllä millään jaksaisi. Jos tiputtaisin sen lattialle, niin sillä siitä päästäisiin..."

"Joo, hyvä idea. Sinne vaan!"

Äippä käski tuosta Rimpulastakin pari kuvaa laittaa, joten laitetaan nyt sitten. Näissä kuvissa se onnistuu näyttämään jopa ihan söpöltä minunkin mielestäni. Johtunee siitä kun on ihan rauhassa, eikä ole riehumassa...
Panda on hoksannut tuon saman kuin minä, eli tyynyjen päällä on oikein kiva nukkua.