Äippä kävi tällä viikolla joku päivä eläinkaupassa hakemassa täydennystä meidän ruokakaappiin ja uutta hiekkaa kokeiltavaksi. Tutkin tarkkaan muovipussin sisältöä, että mitäs sitä tuli ostettua ja kaikki kelpuutin itselleni (no tietty!). Olisin kyllä halunnut samantien niitä kaikkia maistella, mutta se ei kuulemma käynyt päinsä.

Noh, yksi päivä se tuli sitten yllätyksekseni uudestaan kissanruualta haiseva muovipussi mukanaan kotiin ja olin ihan ihmeissään, että ihanaa taasko kävit hakemassa lisää ruokaa MULLE! Harmikseni täytyi kyllä todeta, että ne ruuat olikin Wallulle. Se oli käynyt ne eläinlääkäristä ostamassa. Mutta lohdutukseksi siellä oli kyllä kaksi pussiruokaa mullekin. :)

Me tietty Wallun kanssa tultiin heti haistelemaan ostoksia. Huomatkaa miten Wallu on saapunut paikalle kesken unien korva väärinpäin. ;) Mie vähän samalla nuuskuttelin Walluakin, kun se kerran liki tuli. Käytän aina nämä tilaisuudet hyväkseni ja haistelen Wallun sulotuoksuja.

No tänä aamuna päätin sitten vastalahjaksi yllättää äipän. Se ihmetteli makuuhuoneeseen tullessaan, että missä minä olen, kun kuuli tuhinani jostain hyvin läheltä, mutta mitään ei näkynyt. Sitten se vilkaisi ylös vaatekaapin päälle katon rajaan ja tadaa! siellähän minä olin. :)

En ollutkaan siellä sen jälkeen käynyt, kun tuo kaappi ostettiin. Silloin saatiin Wallun kanssa ihan luvalla käydä siellä piipahtamassa, mutta nyt halusin ihan omatoimisesti mennä sinne pitkästä aikaa. Äippä ehti pari kuvaa nappaamaan, mutta sitten sen täytyi kiiruhtaa kouluun, eikä ehtinyt ottaa mua alas sieltä. Mutta ei olisi tarvinnutkaan. Ihan hyvin pääsin itsekin alas. Äippä siirsi kirjahyllyn päältä särkyvimmät kissaesineet syrjään, että sain sitä kautta tulla alas. Ihan turhaa hätävaran liiottelua tollanen miun mielestä. Pääsinhän mie sinne ylöskin rikkomatta yhtään koriste-esinettä.