Ne pirun hiiret pitävät välillä niin kutkuttavaa ääntä siellä vintillä, että siinä meinaa oikeasti mennä pasmat sekaisin. Äippä vähän helpotti meidän uteliaisuutta ja kutkuttavaa tunnetta ja aukaisi vintille johtavat rappuset, tosin luukku tuonne vinttihiirten sokkeloiseen valtakuntaan pysyi edelleen kiinni, mutta noilla rappusillakin on hauska kiipeillä ja leikkiä. Vähän vaihtelua ja tekemistä arkipäiviin, kun yhdessä äipän kanssa leikitään lelujen kanssa ja ravataan rappusia edestakaisin.
Ja tällä kertaa se oli erittäin mielenkiintoista tietenkin juuri sen seikan vuoksi, että pääsi niin lähelle niitä hiirulaisia kuuntelemaan sinne rappusten yläpäähän. Tosin meidän alkaessa rappusriehat, vintillä hiljeni kummasti ja hiiret vetäytyivät jonnekin koloihinsa hurjia petoja piiloon.
Tässä myö ensin vähän poseerataan.
Joo ja jatkuu...
Kävin vähän pörhistelemässä rintakarvoja ja kuuntelemassa kuuluuko rapinaa
Ja sitten mä näin sen! Vinttihiiren! Syöksyin samantien perään ja nappasin yhdellä tassun heilauksella hiirulon kiinni. Heti hiiren napattuani tosin totesin, että minua oli julmasti huiputettu, vedetty nenästä, narutettu, juksattu, loukattu ja naurunalaiseksi saatettu. Se olikin eloton leluhiiri, joka sinne äipän toimesta lensi, eikä mikään oikea vinttihiiri. Pyhpah...
Noh, kyllä mä silti aikani jaksoin niiden lelujen kanssa leikkiä, vaikka ensin vähän petyinkin kun en saanut oikeaa hiirtä tassuihini.
Kisu se jaksoi tuttuun tapaan kerta toisensa jälkeen juosta leluhiiruloiden perässä ylös rappusia, sitten hiiri suussa alas saalista äipälle näyttämään ja sitten taas täyttä vauhtia ylös ja takaisin alas ja sitä rataa.
Välillä sinne lensi tollanen keppihiiri ja senkin likka kävi noutamassa..
...ja toi äipälle saaliin nähtäväksi ja kuvattavaksi (ja tuli itsekin ikuistuttamaan pakollisen mulkosilmäilmeen)
Sit me päätettiin molemmat mennä vielä ylös kuuntelemaan kuuluuko enää hiirten rapinaa vai oliko rappusriehat olleet hyödyksi ja hiiret ottaneet ritolat. Ei mitään ainakaan kuulunut.
Mut sit mua alko ihan tosissaan kyllästyttää koko touhu: tylsät elottomat leluhiiret, kiinni pysyvä vintin luukku ja ennenkaikkea leveällä takamuksellaan koko rappusen tukkiva naiseni. Eihän tosta päässyt mitenkään ohi, kaikenlaisia taktiikoita yritin mutta ei, leveä beba mikä leveä beba. Mun oli pakko komentaa sitä väistämään, että pääsin itte alas.
Kisu
jaksoi vielä leikkiä ja riehua rappusissa, kun minä olin jo aikapäiviä
sitten kyllästynyt touhuun, en mä noin kauan jaksa innostua asioista.
Eikä muuten ottaneet hiiret opikseen ja lähteneet lätkimään, siellä ne vieläkin vilistää ja ärsyttää minua rapistelemalla joka puolella. Toivon todella, että äippä vie mua joku päivä tonne vintille pienelle hiirten metsästysreissulle. Valjaissa mä kyllä todennäköisesti joudun sinne taas menemään, joten ei taida mitään saalista tulla, mutta pääsisipä ainakin haistelemaan niiden jälkiä että mitä siellä oikeen on puuhattu.
Eikä muuten ottaneet hiiret opikseen ja lähteneet lätkimään, siellä ne vieläkin vilistää ja ärsyttää minua rapistelemalla joka puolella. Toivon todella, että äippä vie mua joku päivä tonne vintille pienelle hiirten metsästysreissulle. Valjaissa mä kyllä todennäköisesti joudun sinne taas menemään, joten ei taida mitään saalista tulla, mutta pääsisipä ainakin haistelemaan niiden jälkiä että mitä siellä oikeen on puuhattu.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.