Se on aina kivaa kun äipällä on vapaapäivä, silloin se ehtii viettää kunnolla aikaa meidän kanssa. Onhan sillä toki viikonloput vapaana, mutta ei se silloin ikänä mitään jaksa, tulee vaan kummallisiin aikoihin kotiin nukkumaan ja sitten lähtee taas illalla jonnekin. Se on muutenkin niin kiireinen nykyään, ettei ehdi edes netissä roikkua, eikä mekään siksi kovin montaa tuntia päivässä tätä nettiaikaa saada.

Mutta yksi arkipäivä sillä oli vapaata ja silloin oli kivaa touhuilla yhdessä kaikkea kivaa. Autoin äippää kaikissa kodinaskareissa ja seurasin sitä huoneesta toiseen sen puuhastellessa ja höpötellessä mulle kaikennäköistä. Minäkin juttelin takaisin ja kehräsin koko ajan kun oli niin kivaa.

Päivän kruunaus oli se kun mentiin äipän kanssa vähän valjastelemaan ja ottipa tuo kamerankin tällä kertaa mukaan, joten pari kuvatusta luvassa. Tuolloin oli vähän lunta maassa, mutta tällä hetkellä maa on taas ihan musta ja päivät on pimeitä. Aina välillä sataa lunta, mutta melkeimpä heti seuraavana päivänä se jo sulaa pois, kun vettä sataa. Toivottavasti jouluksi saadaan lunta maahan, niin tuntuu kunnon joululta. :)

Mutta tässä näitä kuvia. Ekat talviulkoilukuvat meikäläisestä tältä talvelta.

Tässä sitä painellaan kohti tuulta ja tuiverrusta reviiriä tarkastamaan.
1116865.jpg

Tämä paikka tsekattu.
1116866.jpg

Jahas, mitäs tuolla vielä on, täytyy käydä tarkistamassa.
1116867.jpg

Ja lopuksi täytyy vähän pesaista itseään, kun pääsi turkki likastumaan.
1116868.jpg

Tänään ja huomenna on muuten ihan meidän lähellä, eli tuolla Porissa rotukissanäyttely. Viimeksi sellainen oli täälläpäin muistaakseni vuonna -04, joten edelliskerrasta on aikaa. Äipän olisi tarkoitus mennä sinne vielä tänään piipahtamaan ja katsomaan bongaako tuttuja kissoja. Ja ehkä se sinne huomennakin menee, jos jaksaa. Me pysytään Kisun kanssa visusti kotona, annetaan noiden muiden edustaa kotikissoja näyttelyissä, se ei ole meikäläisten hommaa ollenkaan.

Mutta nyt palaan takaisin äipän petaamattomalle sängylle muhkuraisimpaan kohtaan nukkumaan. En anna äipän pedata sänkyä, kun katson vastuttamattoman söpöllä katseellani suoraan silmiin. Hihhih, näin saan pitää sängyn mukavana itselleni. :)