Kääk, täällä on kämppä täynnä hiiriä! Niitä vilisee ihan joka puolella ja meinaa mennä pasmat sekaisin!

Ai mitä äippä, että liiottelen muka. No höh, ehkä vähän. Okei, ei meillä kämppä täynnä hiiriä ole. Niitä on tuolla kylmällä vintillä vaan, jonne me ei Wallun kanssa päästä. Ne hiirulaiset tuli tuolta läheisiltä pelloilta meidän vinttiin kylmää karkuun, niin ne tekee joka syksy. Siellä ne sitten rapistelee katossa ja minä ja Wallu ollaan ihan ihmeissään. Kuljetaan pää ylöspäin niskat vääränä pitkin kämppää, kun koko ajan täytyy kuunnella että missä ne nyt rapistelee. Välillä on pakko hypätä jonnekin (kielletylle) tasolle, että pääsis vähän ylemmäs niiden rapistelua kuuntelemaan.

Yksi päivä istuin vaikka kuinka kauan eteisessä ja katselin ylöspäin ja kuuntelin sitä rapinaa. Voi vitsit, jos niihin pääsisi käsiksi! Ne on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Yksi yö kahden aikaan Wallukin heräsi siihen rapinaan ja herätti äipän samalla, kun hyppäsi ryminällä äipän kirjoituspöydälle hiiriä kuuntelemaan.

Niin että meillä on täällä nyt erittäin jännät ja hiirentäytteiset ajat. Koskaan ei tiedä koska alkaa taas jossain rapisemaan ja sitten täytyy taas haukkana olla kyttäämässä kattoon päin.

Ja tästä hiiriaiheesta päästäänkin sopivasti Kissakuvahaasteeseen, jossa aiheena on suosikki.
Mun suosikkileluni on leluhiiret ja niiden noutaminen! Ei ole mitään kivempaa, kuin se että äippä ottaa hiiret lelukopasta ja heittelee niitä minulle ja sitten noudan niitä äipälle kerta toisensa jälkeen.

Tässä mie vähän futailen tolla hiirellä


Ja näin mä noudan hiiret ja kiikutan ne takaisin äipälle, että se saa heittää sen mulle uudelleen ja uudelleen. (Näyttääpäs mun turkki tossa hassulta, ihan kuin olisi märkä. Tosiasiassa taitaa vaan olla niin sähköinen, että se on mennyt ihan laineille, kun olen pyörinyt jossain verhoissa)


Siinä vielä kuva mun suosikkihiirestä (tai oikeastaan kaikki leluhiiret on mun suosikkeja, mutta kun toi on vihree, eli äipän lempivärii ni siks tää on sit meidän yhteinen suosikki :).