Se olisi sitten juhannus taas ihan pian. Äippä lähtee jonnekin mökille koko viikonlopuksi ja me jäädään vararuokkijoiden paapottavaksi siksi aikaa.

Täällä on ollut taas oikein lämmintä ja me ollaankin tietty oltu kaikki kolme päivät pitkät pihalla, äippä kirjaa lukemassa, Kisu perhosia jahtaamassa ja minä reviiriä vahtimassa.
Tänään toi Kisu jo nappasi suuhunsa yhden perhosen, mutta äippä oli vierellä ja päästi perhosen pois piinasta, Kisun kuolaisesta suusta. Lentämään se vielä lähti, vaikka olikin varmaan ihan kissankuolassa, heh.

Mun on täytynyt tietty tarkkaan vahtia reviiriä, kun noita kissoja tässä niin paljon liikuskelee. Tänäänkin ajoin taas sen harmaaraidallisen tunkeilijan pois ja yksi ilta bongailtiin Kisun kanssa, kun naapurin Tupsu oli MUN pihassa ihan rauhallisella iltalenkillä. Ja sit toi äippä vielä meni sitä ulos silittämään, vaikka mä olisin halunnut ajaa sen pois.

Seuraavana päivänä kävin tarkistamassa Tupsun viestit halkopinosta ja jätin omat merkkini tietty siihen.
678867.jpg

Sitten kävin taas kiipeilemässä meidän kiipeilypuussa, mutta siihen oli kasvanut jotain lehtiä ihan pirusti, eikä sieltä nähnyt tarkkailla enää niin hyvin.
678868.jpg

Kukkuu
678870.jpg

Pitäisiköhän tasapuolisuuden nimissä laittaa tosta Kisustakin kuva. No laitetaan sitten. Äippä otti pesuhuoneen ikkunan kautta Kisusta kuvan ja likka näytti kieltä kameralle. :D (vaikka ei se tosta pikkukuvasta oikein erotu)
678873.jpg

Oikein hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille! Me hiljennytään nyt vähäksi aikaa. :)