Kisuhan hoksasi jo pikkutyttönä miten takan päälle katon rajaan oikein pääsee, minä kun en ollut sitä koskaan sen kummemmin miettinyt. Kisu löysi sieltä oikein kivan oleskelupaikan, korkeimmalla mahdollisella paikalla koko kämpässä, joten pian äippä hommasi sinne pahvilaatikon pehmusteineen pediksi ja jokunen aika sitten osti sen punaisen pedin sinne.

Vaikka mä olenkin ketterämpi ja parempi hyppääjä kuin Kisu, en tuota takan päälle hyppäämistä koskaan oikein osannut, en ole sellainen hurjapää kuten Kisu, joka mennä viipottaa pää viidentenä jalkana eikä harkitse lainkaan tekojaan. Aika kauan äipän piti nostella mua sinne kun en tajunnut että telkkarin päältä kyllä pääsee sinne hyppäämään. Sai se myös nostella mua alas sieltä, kun en uskaltanut hypätä telkkarin päälle ja sitten hypein suoraan lattialle, joka on puolet korkeampi pudotus.

Nykyään kuitenkin osaan tuon takan päälle menon aika hyvin, parina viime päivänä olen useastikin mennyt sinne ihan oma-aloitteisesti ilman vartin miettimistä ja alaskin päässyt tyylikkäästi telkkarin kautta. En vaan ole aiemmin viitsinyt ottaa riskihyppyjä, ettei vaan satu köpelösti, minä kun en halua olla mikään sählääjäkissa, vaan tekemiset täytyy suunnitella tarkkaan.

Tässä pieni kuvasarja kun menen takan päälle.
Ensin mennään telkkarin päälle. Tuonne ylös pitäisi päästä.

Täytyy vielä tsekata että reitti on selvä...

Ja sinnehän minä sitten menin Kisun seuraksi - hienosti yhdellä suurella loikalla. Takan päältä näkee hyvin koko olohuoneen ja voi tarkkailla alamaisten tekemisiä ylhäältä käsin.