Keskiviikkona oli sauna lämmin ja minä olin siellä tietenkin saunomassa. Olin illalla pihalla pakkasessa aika kauan ja kun äippä päästi mut sisälle mennessään suihkuun, pujahdin äkkiä sen mukaan ja menin jälkilöylyihin. Aih että siellä oli mukavaa, niin ihanan lämmintä lämmitellä varpaita. Yleensä kun menen saunaan, makoilen vaan lattialla mutta nyt päätin ottaa askeleen ylöspäin ja löylyttelin keskitasolla. Otin oikein rennosti tassut leväällään.

Äippä toi myös Kisun sinne mun seuraksi ja kaikkien yllätykseksi Kisukin viihtyi siellä vallan mainiosta, vaikka normaalisti pelkää pesuhuonetta ja saunaa, koska siellä voi neidin tassut kastua. :D Mutta nyt me löylyteltiin siellä kuin vanha pariskunta ikään, jonkin aikaa Kisu oli kanssani lauteilla mutta siirtyi pian lattialle, kattokaas kun tosimiehet vaan kestää tota saunomista, ei noista naisista siihen ole.

Eilen illalla olin myös saunomassa, vaikkei sauna ollut edes päällä, mutta pelkkä ajatuskin lämmittää. Siellä minä taas makoilin lauteilla ja nautin olostani, Kisukin oli taas jonkin aikaa seuranani. Ja tänään päätin taas saunoa keskellä päivää Kisun kanssa, tällä kertaa makoilin ylimmäisellä lauteella. :D Että toi saunominen on kivaa vaikkei siellä aina löylyjä saisikaan.