Onko mitään ihanempaa (jos ruokaa ei lasketa) kuin mennä illalla äipän viereen nukkumaan. hurrr. Ensin asettaudutaan äipän kainaloon hyvään asentoon ja sitten aloitetaan mieletön kehrääminen ja leipominen. Kainaloa ja käsivartta täytyy leipoa oikein kunnolla ja antaumuksella ja luoda äippään rakastavia katseita. Leivon ja pöyrin ja hyörin ja vaihdan asentoa ja leivon joka puolelta ja voi että kuinka ihanaa se on! Lopuksi vaan halailen äipän kättä ja kehrään todella kovaäänisesti.

Kun uni alkaa painamaan, otan hyvän nukkuma-asennon, mahdollisimman läheltä äippää tietenkin. Kylki kyljessä on hyvä maata ja äipä käsivartta voi käyttää tyynynä. Pitkin yötä täytyy vaihdella paikkoja ja etsiä vielä ihanempia nukkumakohtia. Äipän peiton ja jalkojen päällä keskellä sänkyä on hyvä paikka. Äippä tosin valittaa että sen paikat kipeytyy kun se ei voi liikkua kun minä makaan päällä ja usein mun täytyy luopua siitä paikasta.

Aamulla kun äipän herätyskello soi, menen hurisemaan ja purisemaan äipän naamaan ja tuhisen korvaan jos se ei heti herää. Kun äippä raottaa silmiään, alkaa taas kova kehrääminen ja kainalossa leipominen. Voi että kuinka ihanaa se on.